Lajin taitotasovaatimuksia ei ole, aktiivinen harrastaminen ja perustekniikoiden hallitseminen riittävät. Valmentajat huomioivat harjoituksissa jokaisen taitotason ja mahdolliset omien valmentajien harjoitteluohjelmat. Treenit lajiryhmissä; ryhmillä yhteiset rippikoulutunnit sekä iltaohjelmat.
Kuortaneen Urheiluopiston rippileirillä yhdistyvät kätevästi treenit ja rippikoulu samanhenkisessä porukassa. Jo tuhansilla on upeita muistoja ja ystävyyksiä rippileireiltämme vuosien varrelta - tervetuloa siihen joukkoon!
Startti
Urheilurippikoulun tavoitteena on mahdollistaa urheilevan nuoren rippikoulu
mielekkäällä tavalla. Haluamme tukea nuorta sekä ihmisenä että urheilijana.
Rippikoulun käynti aloitetaan jo syyskaudella oman seurakunnan toimintaan
tutustumisella. Viimeistään rippileiriä edeltävänä syksynä tulee ottaa yhteyttä
oman kotiseurakunnan rippikoulutyöntekijään ja sopia ennakkojakson
suorittamisesta sekä kertoa, että suorittaa rippileirin Kuortaneen
Urheiluopistolla. Ennakkojakson suorittaminen on rippileirin lisäksi edellytys
sille, että nuori voidaan konfirmoida.
Leirikirjeitä lähetetään sähköpostitse edellisen vuoden lokakuussa sekä
rippivuoden keväällä.
Leirin ohjelma
Rippikoulutuntien, hartauksien ja iltaohjelmien lisäksi leirillä on 1-2
lajitreeniä/päivä. Harjoitukset kestävät 1,5 tuntia.
Vetäjätiimi
Riparin vetäjätiimissä ovat vastuuteologi, 2.teologi, lajivalmentaja/-t,
isosten iso, isoset sekä yöpäivystajä. Vetäjien määrä suhteutetaan
riparilaisten määrään. Päävastuu rippileireistä on liikuntapapillamme Epsulla.
Majoitus
Urheiluopiston Resort-tason majoituksissa 2-6 hengen huoneissa/huoneistoissa.
Isoset majoittuvat samoissa majoituksissa valvojina, muut vetäjätiimistä myös
samoissa rakennuksissa tai välittömässä läheisyydessä.
Tarkista huonekaveritoiveen kohteelta, että molemmat laitatte toisenne
kaveritoiveeksi, sillä eriävissä kaveritoiveissa me teemme päätöksen, mikä
toiveista kirjataan huonejakoon.
Konfirmaatio
Konfirmaatio on Kuortaneen kirkossa leirin viimeisenä päivänä ja sen jälkeen
juhlalounas Urheiluopistolla. Juhlalounas kuuluu riparilaisten pakettihintaan.
Juhlavieraiden on mahdollisuus osallistua juhlalounaaseen ennakkotilauksesta.
Konfirmaation kellonaika tarkennetaan rippivuoden ensimmäisessä kirjeessä.
Riparilaisen pakettiin sisältyy
* täysihoito (majoitus, aamiaiset, lounaat, välipalat, päivälliset, iltapalat)
* rippikoulu oheisohjelmineen
* lajivalmennus
* tilojen ja välineiden käyttö sekä materiaalit
* tapaturmavakuutus ohjatuilla tunneilla
* konfirmaatio ja juhlalounas
Hinta
Jalkapallo 770 € / 7vrk
Koripallo 735 € / 7 vrk
Ilmoittautuminen
Täytäthän ilmoittautumisen huolellisesti, että
saamme kaikki tarvittavat tietosi oikein. Ilmoittautumisen tehtyäsi saat
varausvahvistuksen maksajan/vanhemman sähköpostiin. Jatkossakin lähetämme
infoja vain maksajan/vanhemman sähköpostiin.
Muistattehan ilmoittautua kaverin kanssa samaan treeniryhmään.
Huomioitavaa
Leirimaksun
voitte maksaa heti kokonaan tai haluamissanne erissä laskulla
(teette osamaksusopimuksen Walleyn kanssa, lyhentelette sopimuksenne mukaan
maksua ja Walley maksaa koko summan puolestanne meille heti). Walley lähettää
laskun teille pienellä viiveellä verkkokauppatapahtuman jälkeen. Lisätietoja
osamaksuista: www.walley.fi/asiakaspalvelu
Joustavat
peruutusehtomme
Asiakkaan
peruessa
* 31.10.2024 mennessä leirimaksusta pidätetään 50 € peruutusmaksua ja muu osa
palautetaan.
* 1.11.2024 jälkeen perutuista pidätämme peruutusmaksua 150 € ja
lääkärintodistusta vastaan palautamme peruutusmaksun ylittävän osan. Ilman
lääkärintodistusta pidätämme koko summan. Peruutukset aina sähköpostilla.
Jos järjestäjä joutuu perumaan leirin, koko leirimaksu palautetaan.
Jos sinulla on ongelmia ilmoittautumisen kanssa, ole yhteydessä myyntipalveluun 06 5166 227.
Kurssilla on tilaa
Ilmoittautuminen on auki 31.12.2024 klo 08:08 asti